Ateljeen tyhjennys ALE
On aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Kaikki Taiteilija Tuulia Kauppisen vapaana olevat sielukkaat ja vaikuttavat taideteokset
nyt pudotetuin hinnoin
- 50% ALESSA.
Hei!
Olen Outokumpulainen Taiteilija & sielunmaalari Tuulia Kauppinen.
Taiteeni syntyy läsnäolosta, herkkyydestä ja sisäisestä kuuntelusta. Maalaan näkyväksi tunteen, tunnelman ja hetken liikkeen – sen, mikä usein jää sanojen ulottumattomiin. Maalaaminen on minulle, kuin hengittämistä. Se on tapani olla elossa.
Teoksissani yhdistyvät abstrakti ja esittävä ilmaisu, kerroksellisuus ja intuitiivinen työskentelytapa. Maalaan paljon käsilläni ilman siveltimiä, sekä perinteisesti erilaisilla siveltimillä ja tekniikoilla. Taiteessani luovuus saa virrata vapaasti, ilman rajoitteita. Kun maalaan tunnen todella olevani elossa ja tässä hetkessä.
Olen pitänyt kymmeniä taidenäyttelyitä ja taidettani on ollut esillä Helsingin katukuvassa digitaalisessa muodossa.
Toteutan myös uniikkeja sielunmaalaus elämyksiä ja tilaustöitä asiakkaan toiveiden mukaan.
Työskentelyyni kuuluu Live maalaus tapahtumissa, konserteissa & festivaaleilla.
Tuotan myös hyvinvointipalveluita: Äänimaljarentoutuksia ja lempeitä, mutta vaikuttavia kehohoitoja.
Voit tutustua minuun ja palveluihini lisää TÄÄLLÄ.
Lämpimästi Tervetuloa kokemaan taidettani myös paikan päälle Outokummun Partalanmäentielle.
Ole tällöin yhteydessä
0440151709 / Tuulia
Seuraa somessa @tyyniart
Kiinostuitko taiteestani?










