Tuulia Kauppinen
Olen Taiteilija, sielunmaalari ja visuaalinen tulkitsija.
Taiteeni syntyy läsnäolosta, herkkyydestä ja sisäisestä kuuntelusta. Maalaan näkyväksi tunteen, tunnelman ja hetken liikkeen – sen, mikä usein jää sanojen ulottumattomiin. Maalaaminen on minulle, kuin hengittämistä. Se on tapa olla elossa.
Taiteen lisäksi olen Äänimaljarentoutus ohjaaja ja Energiahoitaja. Lempeiden kehohoitojen kautta luon tiloja, jossa voi pysähtyä, rentoutua syvästi ja palata oman itsensä äärelle.
Taiteen lomassa syntyy usein myös runoja ja sanoituksia. Runo & taidekirja: Mitä on rakkaus? ilmestyy loppuvuonna 2026.
Taiteeni
Teoksissani yhdistyvät abstrakti ja esittävä ilmaisu, kerroksellisuus ja intuitiivinen työskentelytapa. Maalaan paljon käsilläni ilman siveltimiä, sekä perinteisesti erilaisilla siveltimillä ja tekniikoilla. Taiteessani luovuus saa virrata vapaasti, ilman rajoitteita. Kun maalaan tunnen todella olevani elossa ja tässä hetkessä.
Otan vastaan tilaustöitä, jotka syntyvät asiakkaan toiveita kuunnellen.
Valmistan myös uniikkeja taidekoruja, jotka ovat pieniä taideteoksia ja jokainen kantaa omaa tarinaansa.
Työskentelyyni kuuluu olennaisena osana myös live-maalaus, jossa teos syntyy yleisön edessä tapahtumissa ja konserteissa osana tapahtumia, sekä performanssien muodossa. Näissä hetkissä maalaan läsnäolevan tunnelman näkyväksi – prosessin seuraaminen on monelle koskettava ja vaikuttava kokemus. Koen, että live maalauksessa maalit ja värit alkavat, kuin tanssia kauttani kankaalla. Ne elävät mukaillen tunnelmaa, musiikkia, liikettä - hetkeä.
“ En ole koskaan nähnyt tai kokenut mitään tälläistä - niin vaikuttavaa “ -palaute Live maalauksesta konsertissa 3/26
Ohjaan lisäksi intuitiivisen maalaamisen työpajoja ja yhteisömaalausta, joissa luovuus saa virrata vapaasti ja jokainen voi kohdata oman ilmaisunsa ilman suorittamista. Tulevat työpajat löydät täältä. Voit myös varata työpajan tai tapahtuman omalle ryhmällesi.
Sielunmaalaus
Maalaan näkyväksi sen, mikä sinussa haluaa tulla nähdyksi.
Toteutan myös sielunmaalauksia. Sielunmaalaus on henkilökohtainen ja intuitiivinen taidekokemus, jossa maalaan sinusta teoksen läsnä olevassa hetkessä. Työskentelyssä aistin tunnetta, energiaa ja sisäistä maailmaa – sitä, mikä ei aina ole sanoitettavissa, mutta voidaan kokea. Sielunmaalauksen voi toteuttaa myös esimerkiksi pariskunnalle tai syntyvälle lapselle.
Voit olla mukana maalaushetkessä ja kokea sen elämyksenä tai antaa teoksen syntyä etänä. Monelle kokemus on syvästi koskettava – kuin peili, joka tuo esiin jotain olennaista ja ainutlaatuista.
Lopputuloksena syntyy uniikki taideteos, sekä unohtumaton kokemus, joka kulkee ja elää mukanasi ehkä koko elämäsi matkan. Sielunmaalaukseen voit tutustua lisää täällä.
Taustani
Olen kotoisin Mikkelistä ja asun nykyisin Outokummussa Pohjois-Karjalassa, jossa toimin taiteen ja hyvinvoinnin parissa yrittäjänä TyyniArt & Healing -yrityksessäni.
Oma polkuni taiteeseen ja hyvinvointipalveluiden tarjoamiseen on kulkenut elämän kokemusten ja sisäisen kasvun kautta. Taide ja luovuus on jollain tasolla aina ollut elämässäni läsnä. Maalaamisen aloitin v.2020 isojen elämän muutosten, sekä pysähtymisen tarpeen myötä. Huomasin miten aloin pikkuhiljaa tulla lähemmäksi itseäni - maalaus maalaukselta ja nähdä elämää uusin silmin. Tuntea pienienkin hetkien merkityksen.
Taiteen luominen on syventänyt luottamusta läsnäolevaan hetkeen. Luottamusta siihen, että taide - niin kuin lempeät kehohoidotkin voivat toimia väylänä nähdä, tuntea ja ymmärtää itseämme syvemmin.
Lähestymistapani
Minulle taide on ennen kaikkea kohtaamista – hetki, jossa jokin näkymätön tulee näkyväksi.
Usein koen ihmiset ja hetket väreinä, muotoina ja liikkeenä ennen kuin ne muuttuvat sanoiksi.
“ Tavatessani uusia ihmisiä näen heidät usein maalauksina.
Se on häkellyttävää, mutta niin kaunista. ”
Samoin kehohoitojen kannattelijana koen läsnäolevan kohtaamisen tärkeäksi.
Sen, että jokainen ihminen saa olla tässä hetkessä, juuri sellainen kuin on.
Yhteys
Työskentelen yksilöiden, ryhmien ja tapahtumien parissa. Toteutan tilausteoksia, sielunmaalaus elämyksiä, livemaalauksia, performansseja, sekä taide,- ja hyvinvointi työpajoja & retriittejä.
Voit olla matalalla kynnyksellä yhteydessä – olipa mielessäsi taideteos, tapahtuma, kokemus tai haluat varata itsellesi ajan lempeään, mutta syvällä tavalla vaikuttavaan kehohoitoon ( Energia,- ja äänimaljahoidot).
tyynituuliakauppinen@gmail.com / +358440151709 / @tyyniart / Tuulia
Löydät tarkemmat kuvaukset palveluistani sivun yläreunassa olevasta palkista: palvelut.
Kiitos, että olet täällä.
Lempeydellä,
Tuulia
“Outokumpulaisen Tuulia Kauppisen teos kymmeneen paikkaan Helsingin katukuvassa “
Tiina Rantala /Outokummun seutu 5/26
“ Kulku läpi näyttelyn, joka herättelee katsojansa sielua - Tuulia Kauppisen teokset pysäyttävät kuvan, värien ja lyhyiden sanallisten huomioiden yhteistyönä. Kun hetken malttaa pysähtyä ja olla, voi havaita liikettä omassa mielessä. Ainutlaatuista liikettä, jotka nämä teokset saavat aikaan. “
Kari Kauppinen / Outokummun seutu 6/2025.
“Hoitojen myötä jokin alkoi avautua Kauppisen sisimmässä. Hän huomasi olleensa aivan lukossa ja hukassa itsensä kanssa.
– Olin vain suorittanut ja elänyt omien pelkojeni ja haavojeni kautta. Pysähtyminen toi sen kaiken pintaan, ja jouduin käsittelemään niitä asioita.” Petteri Ruotsalainen / Karjalainen 3/25
-pala matkaani haasteiden kautta tähän hetkeen
”Olen saanut omakohtaisesti kokea, että kun elämä pysähtyy ja tuntuu, että kaikki viedään, voikin avautua täysin uusi polku” Anna - lehti 3/2026
Palaute taideteoksesta:
“Kun menin edellisen viestini jälkeen verkkokauppaasi, niin teos nimeltä ”Kultareunukset” räjäytti minut.
On kuin olisin yhtä aikaa syttynyt tuleen, päässyt hellistä hellimpään syliin ja istunut maailman suurimpaan karuselliin.
Yhtä aikaa sydämeni repesi, mieli alkoi laulaa ja koko vartalon täytti ensin kunnon kouristus, jonka jälkeen tunsin lämpimän, lohduttavan valon täyttävän jokaisen soluni päästä varpaisiin ja sormenpäihin.
Henkeni salpautui ja tajuntani musteni.
En ole ikinä ikinä ikinä kokenut mitään näin kokonaisvaltaista nähdessäni jotain, olen vieläkin jotenkin pökerryksissäni.”
Tuulian Ateljee / työhuone sijaitsee osoittessa Partalanmäentie 3 a 2, Outokumpu.
Ole yhteydessä, jos haluat tulla katsomaan taideteoksia paikan päälle tai taidekoru ostoksille.
Lämpimästi Tervetuloa
Muutos
Muutos on väistämätöntä.
Antaudun.
Annan sen virrata lävitseni.
Rakas,
minä en ole enää sama.
Minun ei kuulu olla enää sama.
Ainut pysyvä
on muutos.
Koska
olen vain sielu
tässä kehossa,
tässä maailmassa,
kokemassa,
oppimassa,
avaimet kädessä.
Mitä ovat ne tarinat,
joilla itseni ympäröin?
Mitä en halua
enää itsestäni kertoa?
Päätös on minun.
Tarvitseeko minun
enää haluta mitään?
Minussahan
on jo kaikki.
Elämän ihmeellisyys
pieninä atomeina,
jokaisessa solussani.
Koko
universumi
sisälläni.
— Tuulia


