“Tavatessani uusia ihmisiä näen heidät usein maalauksina.
Se on häkellyttävää,
mutta niin kaunista.”
“Tunsin olevan tervetullut jo ennenkuin saavuin. Olet helposti lähestyttävä, lämminhenkinen ja rauhallinen. Toimit kiireettä. Olet aidosti läsnä ja juuri minua varten siinä hetkessä.
Tunsin, että minulle tärkeä ja merkityksellinen hetki, oli ainutlaatuista meille molemmille. Sielunmaalauksen maalaaminen ja saman aikainen puhe vangitsee kuulijansa, nöyränä kuuntelee - mitä ja miten toinen näkee - mitä ja miten kanavoi sekä maalaten että puhuen.
Lisäksi hämmentävän tarkasti juuri minulle tärkeitä ja merkityksellisiä asioita ilmentyy itse teokseen sekä paperille.
Käsittämättömän upea hetki. Syvä kiitollisuus jää upean teoksen lisäksi.
Kiitos Tuulia<3”
-palaute sielunmaalaus elämyksestä
Onko sinussa tunne – tai hiljainen kaipaus –
tulla nähdyksi syvemmällä tasolla?
SIELUN
MAALAUS
Sielusi kauneus tallennettuna kankaalle – rakkauden silmin
Mitä sielunmaalaus on?
Sielunmaalaus on vaikuttava ja ikimuistoinen taide-elämys, jossa sinun ainutlaatuinen sielusi valo saa tulla nähdyksi, kuulluksi ja ikuistetuksi kankaalle. Se ei ole muotokuva ulkoisesta olemuksesta, vaan näkyväksi tehty kuva sisäisestä maailmastasi – sielun väreistä, muodoista ja energiasta.
Sielunmaalaus syntyy energioiden aistimisesta ja niiden tulkitsemisesta ja näkyväksi tuomisesta maalauksen keinoin. Jokainen teos on täysin uniikki ja syntyy puhtaasta läsnäolosta ja rakkaudesta. Samasta ihmisestä tehty maalaus voi olla täysin erilainen toisen taiteilijan toteuttamana – tämä on Tuulian oma, intuitiivinen tapa nähdä ja maalata sielun maisemaa.
Maalaus voi tuoda esiin jonkin tärkeän teeman elämässäsi, vahvistaa omaa polkuasi ja muistuttaa sinua päivittäin siitä, kuka todella sisimmässäsi olet.
Koska sinä olet – kaunein taideteos.
“Tavatessani uusia ihmisiä näen heidät usein maalauksina.
Se on häkellyttävää,
mutta niin kaunista.”
SIELUNMAALAUKSEN TOTEUTUS – ELÄMYKSENÄ
Sielunmaalaus voidaan toteuttaa livenä elämyksenä tai etänä, sinun toiveidesi mukaan.
Live-sielunmaalaus (suosituin vaihtoehto)
Live-maalaus on syvästi läsnä oleva ja monelle transformatiivinen kokemus.
Se voidaan toteuttaa:
taiteilijan TyyniArt & healing ateljeella Outokummussa
tai sovitussa paikassa, myös muualla Suomessa
Tällöin saat olla mukana itse maalaushetkessä, seurata teoksen syntymistä ja kokea intuitiivisen taiteen hoivaavan voiman. Tuulia kanavoi samalla sanallisesti maalauksen aikana nousseita teemoja, ja prosessi sisältää alku- ja loppukeskustelut rauhallisessa tilassa.
Kesto: n. 2 tuntia (maalaus aika n.1h)
(sisältää keskustelut, kahvi/tee + pieni purtava)
Monet kuvaavat live-sielunmaalausta eheyttäväksi, vahvistavaksi ja syvästi koskettavaksi elämykseksi – hetkenä, jossa saa palata kotiin itseensä. Hetkenä, jossa jokin sanoittamaton saa näkyvän muodon.
Maalaus prosessin jälkeen teos jää vielä taiteilijalle viimeistelyyn ja saat sen kahden viikon sisällä kotiisi toimitettuna.
“Se oli mykistävää. Kaikki vain tapahtui, jokainen kuvio, siveltimen veto, väri, muoto ja kosketuksesi tauluun oli merkityksellinen. Kaikki se mitä sanoitit tauluun syntyvän resonoi minussa vahvasti. Syvä suru ja suuri menetyksenikin löysi paikkansa kuten myös sieluntehtäväni ja kaikki minulle voimaa tuovat elementit ilmentyivät teokseen.”
Heini / sielunmaalaus elämys
Sielunmaalaus elämys on myös lempeä ja salliva turvan ja kannattelun tila, johon saat tulla juuri sellaisena kuin olet. Et tarvitse mitään taitoja tai aiempaa kokemusta mistään.
Riittää, että olet ja sinulla on halu heittäytyä ja tulla nähdyksi maalauksen kautta.
Voit myös laittaa mitä vain kysymyksiä tai ajatuksia sielunmaalaus prosessiin liittyen.
Etänä toteutettu sielunmaalaus
Sielunmaalaus voidaan toteuttaa myös etänä:
Zoom-yhteyden kautta,
tai ilman etäyhteyttä, täysin intuitiivisesti.
Prosessi alkaa yhteydenotolla (viesti tai puhelu), jonka jälkeen sovitaan maalaus aika. Saat zoom- linkin maalaus ajasta sähköpostiisi, sekä ohjeet miten valmistautua maalaus hetkeen. Maalaus aika etä yhteydellä n.1 h, riippuen myös teoksen koosta. Maalaus jää prosessin jälkeen viimeistelyyn ja saat sen postissa kahden viikon sisällä maalaus hetkestä.
Etänä toteutettu sielunmaalaus on yhtä lailla voimallinen ja henkilökohtainen – se syntyy samasta läsnäolosta ja yhteydestä, vaikka fyysistä tapaamista ei olisikaan.
“Viime viikkoinen hetki oli tosi levollinen ja kannatteleva. Käsittämätöntä kuinka helposti sait kiinni teemoista, joita olen itse työstänyt viimeisten kuukausien ajan vaikkei niistä puhuttukaan ollenkaan. Tämä hetki myös vahvisti omaa mantraani: kaikella on tarkoituksensa, kaikella on tapana järjestyä, kaikki menee hyvin. Ja se että sait jo alussa sanoitettua sinulle tulleen intuition minussa olevasta luottamuksesta, vahvisti myös omaa luottamustani maalaushetkeä kohtaan. Kiitos sulle vielä. “
- palaute etä maalaus hetkestä
Mitä sielunmaalaus sisältää?
Uniikin juuri sinulle tehdyn taideteoksen
Maalauksen aikana kanavoidun viestin tai runon, joka tukee sinua juuri tässä hetkessä
Maalaus ei ole esittävä muotokuva, vaan sielunvärien ja muotojen muodostama maisema, jossa voi olla myös esittäviä elementtejä.
Tekniset tiedot ja hinta
Hinta: 444 € (sis. alv 13,5 %)
(sisältää kanavoidun tekstin)Kesän ajan postikulut (39,90e) Suomessa sisältyvät hintaan.
Jos haluat teoksen tehtynä kultaiselle lehtikullatulle pohjalle (lehtimetalli jäljitelmä)
hinta + 50e
Koko: 80 × 60 cm tai pyöreä teos Ø 60 cm
Materiaali: akryylimaalit laadukkaalle canvakselle
Varausmaksu: 50 € tilauksen yhteydessä
Loppusumma: maalauksen valmistuttua
Mahdollisuus maksaa esimerkiksi kahdessa erässä tai sovitusti useammissa erissä.
HUOM! Sielunmaalaus voidaan toteuttaa myös missä tahansa koossa. Hinnat alk. 250e sis. alv (teos koko 40×40cm)
Tilaustyö hinnaston löydät täältä.
Ole matalalla kynnyksellä yhteydessä,
suunnitellaan juuri sinulle sopiva maalaushetki ja taideteos.
Uniikki sielunmaalaus on enemmän kuin taulu –
se on muistutus siitä, kuka olet syvimmiltäsi.
Kaipaako sielusi tulla näkyväksi?
Mikä on sielusi syvin toive?
Mitä on tulla nähdyksi rakkauden silmin?
Tilaukset sähköpostiin
tyynituuliakauppinen@gmail.com tai 0440151709 / Tuulia
tai verkkokaupan kautta maksamalla varausmaksu. Olen varauksen jälkeen sinuun
yhteydessä 1-3 päivän sisällä.
Sielunmaalaus Heini 11/2025
Kultaisien siipien kannattelemana
Suonsilmästä sinä nousit valkoisen linnun siivin kuusen kuiskiessa - tässä voit levätä, suojelen sinua.
Pystyt mihin vaan yhdistymällä veden virtaukseen. Villinä ja vapaana. Uudet kukat saavat tilan kasvaa.
Suonsilmä näkemisen silmä. Se ei ollutkaan pimeä,
vaan yhtälailla valo.
Siellä on voimasi. Valo ja pimeä. Kietoutuneena toisiinsa.
Kuuletko kun metsän viisaat ja vanhat kuuset laulavat
-samaa kieltä kanssasi.
Kultaisten siipien kannattelemana.
Rakastettu olet sinä.
Heinin kokemus Sielunmaalauksesta
Niin valtavan suuri kiitos sielunmaalauksesta Tuulia!
Koin jotain odottamattoman kaunista ja ainutlaatuista kanssasi.
Olen häkeltynyt ja sydän täynnä onnea.
Kun saavuin luoksesi, sain olla heti täysin oma itseni kaikkine puolineni, koin oloni tervetulleeksi ja läsnäolevuutesi loi luottamusta. Tunsin heti, että jakamamme hetki tulisi olemaan jotain syvempää. Aluksi pidimme toisiamme käsistä kiinni ja katsoimme silmiin. Myötätuntoinen vahva mutta lempeä katseesi tuntui todella kulkevan aina sieluuni saakka. Kylmät väreet kulki lävitseni ja tunsin samalla valtavaa rauhaa ja kiitollisuutta. Tulin jo tässä nähdyksi erityisellä tavalla ja se itsessään oli minulle merkityksellinen kokemus.
Seuraavaksi kerroit minulle siitä, mitä maalaukseen alkoi kanavoitua. Sanoitit asioita, joiden merkitys minulle on todella syvää ja suurta. Sain jäädä todistamaan luomistyötäsi rauhassa istuen. Ei ollut mitään tarvetta käyttää aikaa muuten kuin maalaamistasi katsellen.
Se oli mykistävää. Kaikki vain tapahtui, jokainen kuvio, siveltimen veto, väri, muoto ja kosketuksesi tauluun oli merkityksellinen. Kaikki se mitä sanoitit tauluun syntyvän resonoi minussa vahvasti. Syvä suru ja suuri menetyksenikin löysi paikkansa kuten myös sieluntehtäväni ja kaikki minulle voimaa tuovat elementit ilmentyivät teokseen.
Teos tuntui täydelliseltä ja valmiilta koko ajan. Kerroit, että sitä samaa olen minäkin. Jokainen sana jonka taulusta lausuin on kuin lausuisin sen itsestäni. Mikä valtava rakkaudellisuus olikaan koko ajan läsnä kaikessa. Koin hetkessämme tunteita surusta kiitollisuuteen ja valtavaan iloon. Tämä kaikki oli samaan aikaan kuin jokin eheyttävä hoito, syvä sukellus itseen hyvällä ja turvallisella tavalla.
Lopullinen teos on todella kuin osanen minua. Se toi minulle näkyviin kaikki sieluni osaset lempeästi ja rakkaudellisesti. En unohda koskaan tätä kokemusta ja mikä onni onkaan kuljettaa teosta lopunikääni mukanani. Teos muistuttaa minua siitä, että olen kaiken rakkaudellisen ja hyvän arvoinen omana itsenäni. Se kirkastaa omaa sielunpolkuani ja toi näkyväksi myös sen, että syvimmät suruni eivät himmennä valoani vaan päinvastoin. Surujen putoukset ravitsevat uutta kaunista kasvuun ja lopulta koetut kivut ovat voimanlähde elämän virtaukselle ja sille kaikelle mitä tässä todellisuudessa saan kauttani ilmentää.
Olen sieluni juuria myöten kiitollinen tästä kokemuksesta.
Kiitos sinä upea, lahjakas ja voimallinen sieluntaiteilija. Kiitos, kiitos, kiitos!
Heini
www.juuretar.fi
Valokuvat sielunmaalaus prosessista Henna KetoTOTEUTAN ERI KOKOISIA SIELUNMAALAUKSIA MYÖS NON-STOP PERIAATTEELLA JA LIVEMAALAUKSINA ERILAISISSA TAPAHTUMISSA. Ole yhteydessä, jos kaipaat tapahtumaasi sielunmaalaria <3
Sielunmaalaus voi olla myös musiikin, konsertin tai tapahtuman tunnelmien läsnäolevan hetken kuvaus.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
-
Sielunmaalaus sopii juuri sinulle, joka haluat heittäytyä uteliaisuudella kokemaan sielunmaalauksen taijan.
Se on sinulle, joka kaipaat selkeyttä polullesi. Sinulle, joka olet ehkä elämän muutos kohdassa.
Sinulle, joka kaipaat syvempää yhteyttä itseesi, sekä arvostat uniikkia taidetta.
Sielunmaalaus sopii kaikenikäisille ja kaikenlaisille ihmisille.
Se voidaan toteuttaa myös pariskunnalle tai vaikka vauvalle syntymälahjaksi.
Sielunmaalaus on juuri sinulle - joka kuulet sydämessäsi kutsun.
-
Riittää, että tulet maalaus hetkeen juuri sellaisena kuin olet.
On hyvä kuitenkin jo vähän hidastaa ja antaa itselle aikaa ennen maalausta ja maalauksen jälkeen. Joskus sielunmaalausprosessi nostattaa erilaisia tunteita tai tuo uusia oivalluksia. Näille on hyvä antaa tilaa.
Jos tulet maalaukseen etäyhteyden kautta, varaa itsellesi rauhallinen ja mukava paikka jossa vastaanottaa maalaus hetki. Voit myös varata vesipullon tai tee kupin lähellesi.
-
Sielunmaalaus toteutetaan Outokummussa Taiteilija Tuulia Kauppisen / TyyniArt & healing Ateljeella Partalanmäentie 3 a 2.
Se voidaan toteuttaa sovitusti myös muualla Suomessa tai vaihtoehtoisesti jossain sinulle tärkeässä paikassa tai esimerkiksi luonnon äärellä.
Tuulia tekee satunnaisesti sielunmaalauksia myös erilaisissa hyvinvointi,- ja taidetapahtumissa.
-
Ei tarvitse. Mutta jos haluat jakaa jotain mikä haluaa tulla sanoitetuksi ja tuntuu sinulle tärkeältä on sielunmaalaus hetkessä tilaa myös keskustelulle.
Maalaus perustuu kuitenkin sielusi & syvemmän olemuksesi energian aistimiseen, joten sanoja ei myöskään aina tarvitse.
-
Sielunmaalaus on tykätty ja uniikki lahjaidea, joka on varmasti ikimuistoinen sen saajalleen.
Yllätä läheisesi erilaisella lahjalla. Lahjalla, jolla on syvempi merkitys.
Lahjakortteja on saatavilla kaikkiin taiteilija Tuulia Kauppisen /TyyniArt & healing palveluihin ja tuotteisiin.
Valmiita lahjakortteja löydät verkkokaupasta. Voit myös olla yhteydessä taiteilijaan ja pyytää lahjakorttia haluamallesi summalle / sielunmaalaukseen.
-
Maalauksissa on tyytyväisyys takuu. Jos se ei jostain syystä miellytä sinua voit vaihtaa teoksen hinnan TyyniArt & healing - lahjakorttiin. Tällöin teos jää taiteilijalle.
-
Kyllä saa. Maalaus voidaan tehdä tukemaan jotain tiettyä teemaa esimerkiksi. rakkaus tai elämäntehtävä. Jokin mihin kaipaat tällä hetkellä selkeyttä. Riittää kun kerrot toiveestasi tullessasi maalaukseen.
Saat myös halutessasi kertoa sävytoiveita teokselle, mutta voit myös antaa taiteilijalle täyden vapauden kanavoida maalaten.
-
Voit varata oman sielunmaalaus hetken / taideteoksen olemalla yhteydessä taiteilijaan tyynituuliakauppinen@gmail.com / +358440151709 / somen kautta @tyyniart
Voit myös varata maalauksen verkkokaupan kautta maksamalla varausmaksun 50e, jonka jälkeen olen sinuun yhteydessä 1-3 päivän sisällä.
-
Kyllä voit. Sielunmaalauksen voi maksaa kuluttomasti osamaksulla. Mainitse osamaksu toiveesta varatessasi maalaus aikaa.

